Zero Waste Finland ry on edennyt Meriroskahaaste-ideakilpailun finaaliin. Suomen ympäristökeskuksen järjestämässä kilpailussa etsitään ratkaisuja, jotka vähentävät Itämereen päätyvän roskan määrää. ZWF ry:n idea on Ranta kuntoon! kalenteri, sekä sen ympärille rakennettava kampanjavuosi, joka haastaisi kuluttajat konkreettisilla vinkeillä vähentämään kotitaloutensa jätemäärää.
Kaikki me olemme nähneet Facebookissa kiertävät videot, joissa kuvataan maailman roskaisimpien rantojen murheellista rappiotilaa. Sadoittain, jopa tuhansittain muovipulloja, rikkoutuneita hyötyesineitä, kalastusverkkoja sekä veden ja auringon hapertamia, himmeäksi kuluneita muovipusseja. Näitä kaukomaiden roskarantoja on helppoa kauhistella, mutta todellisuudessa rantojen roskaaminen on suuri ongelma myös Suomessa.
Parin vuoden takaisen Baltic Marine Litter -hankkeen mukaan Itämeren alueella erityisesti Suomessa on roskaiset rannat (YLEn uutinen aiheesta). Roskat päätyvät rannoille muun muassa hulevesien, veteen kipatun lumen ja rantoja ympäröivien liikenneväylien takia. Arviolta puolet rantojen roskasta on kuitenkin peräisin meiltä, rannoilla oleilevilta ihmisiltä.
Ranta kuntoon! -kalenteri herättelee ajattelemaan omia valintojaan
Zero Waste Finland ry:n ideoima Ranta kuntoon! -kalenteri ja siihen liittyvä kampanja pyrkivät vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen ohjaamalla heitä tiedon ja kannustuksen kautta kohti ekologisempaa elämäntapaa. Yhdistyksemme on tunnistanut useita yleisiä ajatusmalleja, jotka voivat pahimmillaan ruokkia ylikulutusta ja roskaamista. Osa ihmisistä ei usko yksilön teoilla olevan kokonaisuudessa mitään merkitystä. Ympäristöteot saatetaan kokea hankaliksi tai liian kalliiksi toteuttaa. On myös joukko ihmisiä, jotka näkevät ekologisen elämäntavan viherpiipertelynä tai jopa poliittisesti latautuneena. Ranta kuntoon! -kalenterin tavoitteena on puhutella erityisesti tätä passiivisten joukkoa.
Kestävään elämäntapaan liittyvät valinnat esitetään kalenterissa helposti toteutettavassa ja houkuttelevassa muodossa. Kalenteri tarjoaa kuukausittain vaihtuvan teeman mukaisia, konkreettisia arjen vinkkejä ja toimintatapoja, joilla voi vähentää oman kotitalouden jätemäärää, kertakäyttömuovin kulutusta ja henkilökohtaista hiilijalanjälkeä. Sosiaalisessa mediassa kuukausiteemaa käsitellään monipuolisesti esimerkiksi asiantuntijahaastattelujen, YouTube-videoiden ja inspiroivien tosielämän tarinoiden kautta. Ranta kuntoon! -kampanja jalkautuu myös kalenterin ja somen ulkopuolelle ja vuoden aikana tullaan näkemään mm. flash mob -tyyppisiä tempauksia, plogging-tapahtumia, keskustelutilaisuuksia ja mielipidekirjoituksia.
Usein kuuluu sanottavan, että uutta käytösmallia pitää toteuttaa kymmeniä kertoja, jotta se juurtuu ja muuttuu tavaksi. Vuoden aikana mahdollisuuksia parempiin valintoihin on tarjolla lähes rajattomasti ja siksi uskomme mukaansatempaavan kampanjan vaikuttavan ihmisten käytökseen myös kampanjavuoden jälkeen. Esittelemällä valtaväestölle zero waste -ajattelutavan on myös mahdollista saavuttaa merkittävä yhteiskunnallinen muutos ja siirtyä kertakäyttökulttuurista kiertotalouteen.
Muutos vaatii kaikkien panosta
Keräsimme yhdistyksen väen kanssa roskia Haukilahden uimarannalla toukokuussa. Rannan kunto oli somen kauhuvideoiden rantoihin verrattuna huomattavasti parempi. Silti parin tunnin keruulla jätesäkkimme täyttyivät karkkipapereista, tupakka-askeista ja kertakäyttöastioista.
Roskia keräävä joukko herätti muissa rannankävijöissä uteliaisuutta ja hilpeyttäkin. Minulle jokainen hymy, hämmästynyt tuijotus ja syrjäsilmin tehty vilkaisu oli arvokas. Pohjimmiltani olen optimisti ja uskon, että valtaosa ihmisistä haluaisi toimia ympäristöystävällisemmin, jos heille tarjottaisiin siihen keinot. Ranta kuntoon! -kalenteri ja sen ympärille rakennettava kampanjavuosi tarjoavat juuri näitä keinoja. Ne vakiinnuttavat ympäristötietoisuuden kaikkien yhteiseksi asiaksi ja aktivoivat jokaisen muuttamaan omia tottumuksiaan. Kenties vuoden kuluttua Suomen rannat ovatkin Itämeren puhtaimpia?
Helena Marttila
puheenjohtaja
Zero Waste Finland ry
Pingback: Kaunis ajatus, mutta kansalaisaloite kosmetiikan mikromuovikiellosta ei ole hyvä - Kemikaalicocktail
[…] jauhautuneeseen muovisaasteeseen. Tällä ei ole mitään tekemistä kosmetiikan kanssa, vaan roskaamiseen. Vesistöjämme uhkaavat myös lääkejäämät, jotka ainakin itseäni huolettavat vielä […]