Vaatteet vaativat sitoutumista

priscilla-du-preez-228220-unsplash

Maltillisempi suhtautuminen ostamiseen ja omistamiseen on tällä hetkellä nousussa ja se on hieno suunta pitkään jatkuneen kulutusjuhlan jälkeen. Ihmiset kaipaavat tavaroiden ja materian sijaan elämyksiä, kohtaamisia ja aikaa sekä mielen ja kodin selkeyttä. Viihdeteollisuudessa tämä trendi on synnyttänyt ohjelmaformaatteja, joissa ihmisen maallista omaisuutta pyritään karsimaan monin erilaisin keinoin. Esimerkiksi himohamstraajat, konmarittajat ja muut vaatekaaoksen raivaajat pinoavat ohjelmissa pukineitaan jätesäkkeihin ja roskalavoille. Ympäristön ystävää kylmää – tekstiilien asianmukaista jatkokäsittelyä ei ole esitelty tai pahimmassa tapauksessa edes toteutettu mitenkään.

Viimeisen parin vuoden aikana asenteeni vaatteisiin on muuttunut radikaalisti. Suhtaudun vakavasti vaateteollisuuden ongelmiin ja omaan rooliini kyseisen teollisuuden asiakkaana. YK:n arvion mukaan muotiteollisuus on yksin vastuussa noin kymmenestä prosentista maailman hiilidioksidipäästöistä. Tästä syystä jokainen kotiini kantama vaatekappale edustaa sitoutumista ja vastuuta. Jos minä teen päätöksen ostaa, minun tulee myös kantaa vastuu vaatteen käytöstä sen elinkaaren loppuun asti. Jos en syystä tai toisesta pysty käyttämään vaatetta loppuun asti, on minun vastuuni huolehtia tekstiilin kierrätyksestä. Valitettavasti vaatteiden kierrätys on yhä tuskallisen hankalaa. EU-tasolla on päätetty tekstiilijätteen erilliskeräyksen järjestämisestä vuoteen 2025 mennessä. On kuitenkin arvioitus, mitä kerätylle tekstiilijätteelle tullaan tekemään, koska suljetun kierron tekstiilikierrätystä, jossa kankaan kuidut pystyttäisiin erottelemaan ja hyödyntämään ihan uuden kankaan raaka-aineena, ei ole vielä laajassa mittakaavassa onnistuttu ratkaisemaan. Suomessa asiaa selvitetään mm. Turussa, jossa poistotekstiileistä on onnistuttu valmistamaan akustiikkalevyjä. Koko maan vaateongelman ratkaisijaksi ei tästä projektista todennäköisesti vielä ole.

Parempia kierrätysratkaisuja odotellessa tekstiilijätteen kierrättäjälle on vain niukasti vaihtoehtoja tarjolla. Hyväkuntoiset ja ehjät vaatteet voi toki myydä tai lahjoittaa eteenpäin, mutta risat tai likaantuneet kuuluvat tämänhetkisessä järjestelmässä sekajätteeseen. Jätteen minimoimiseen pyrkivälle tämä on tietenkin kauhistus. Myös ilmastonäkökulmasta on hyytävä ajatus heittää polttouuniin puuvillainen paita, jonka tuottamiseen on vaadittu jopa 2000 litraa makeaa vettä. Täytyy siis turvautua mielikuvitukseen ja kehitellä käytöstä poistuville tekstiileille uutta käyttöä. Olen itse ommellut hapristuvasta lakanasta kestonenäliinoja, käytöstä pois jääneistä vauvanharsoista kestotalouspapereita ja korppuuntuneista pyyhkeistä kestositeitä. Tämä jälkeenkin jää edelleen pieni määrä tekstiiliä, jonka kohtalona on päätyä sekajätteeseen. Roskakorin pohjalta kurkistavat tekstiilirippeet harmittavat ja turhauttavat. Niistä ei saisi tehtyä pirteää tosi-tv:tä yrittämälläkään.


Minimoi tekstiilijäte seuraavilla vinkeillä

1. Vähennä ostamista. Kyseenalaista tarvitsetko kyseistä vaatetta todella. Jos tarvitset, pyri ostamaan eettisesti ja ekologisesti valmistettua sekä kestävää.

2. Huolehdi käytössä olevista vaatteista hyvin. Pese vaatteet pesuohjeen mukaisesti, poista tahrat ajoissa, korjaa pienet rikkoutumat itse tai vie vaate ompelimoon.

3. Keksi uutta käyttöä epämieluisalle vaatteelle. Kenties voit tuunata sen uuteen uskoon esim. kaventamalla tai lyhentämällä? Jos vaate on hyväkuntoinen, myy se tai lahjoita se hyväntekeväisyyteen. Muista, että hyväntekeväisyysjärjestöillä ei usein ole resursseja pestä tai korjata lahjoitusvaatteita, joten myös lahjoitusvaatteiden tulee olla siistejä ja käyttökelpoisia.

4. Hyödynnä tekstiili muussa kuin vaatekäytössä. Leikkaa kankaasta siivousliinoja, ompele kestohedelmäpusseja tai vaikka koristeviiri. Vain mielikuvitus on rajana uusiokäyttökohteita keksiessä.

5. Jos tekstiiliä ei voi hyödyntää muussa käytössä tai tuunaamisesta jää jäljelle jämäpaloja, selvitä löytyykö paikkakunnaltasi tekstiilin keräyspiste. Kunnan tarjoamia keräyspaikkoja ei vielä ole, mutta jotkut yritykset ottavat vastaan tekstiilijätettä. Isompia tilkkuja voi lahjoittaa askartelukäyttöön myös Kierrätyskeskukseen tai esimerkiksi johonkin päiväkotiin.

6. Kun kaikki muut keinot on käytetty, on tekstiilijätteen oikea sijoituspaikka sekajäte. Ennen roskakoriin nakkaamista poista kuitenkin helmet, napit, vetoketjut ja kaikki muu käyttökelpoinen. Lahjoita ne esimerkiksi Kierrätyskeskukseen tai ompelua harrastavalle läheiselle.


Taru Kehälinna

Kirjoittaja on Zero Waste Finland ry:n hallituksen jäsen.

Eettisen kaupan puolesta ry kannustaa kaikkia tarkastelemaan tammikuussa omaa vaatekulutustaan ja kohdistamaan valokeilan pikamuodin järjettömyyteen. Kampanjaa voi seurata  ja siihen voi osallistua sosiaalisessa mediassa tunnisteella #lempivaatteeni. Kampanja huipentuu 20.1.2019 tempaukseen, jossa Helsingin Keskuskatu vuorataan poisheitettävillä vaatteilla. Lue lisää #lempivaatteeni-kampanjasta sekä tempauksesta.

Kommentoi