Zero Waste Finland ry:n ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden alkupuolisko on ollut vauhdikas ja toiminnantäyteinen. Zero Waste Finland ry on saanut enenevässä määrin mediahuomiota ja herättänyt kiinnostusta. Yhdistys on päässyt tekemään yhteistyötä monien kiinnostavien toimijoiden kanssa, järjestänyt paljon tapahtumia ja paikallistoimintaa on saatu laajennettua suuriin kaupunkeihin. Toimintaa on nyt mm. pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.
Vuosi lähti käyntiin uusien illalla Helsingissä, minkä lisäksi tammikuussa pidettiin yhdistyksen kokoontumiset Kuopiossa ja Oulussa. Jyväskylässä järjestettiin Ekolo-kaupassa Kodin siivousvinkit -tapahtuma, jossa Zero Waste Finlandin aktiivit kertoivat yhdistyksen toiminnasta sekä antoivat uusia näkökulmia kodin kestävään puhtaanapitoon. Tammikuussa järjestettiin myös jäsenilta Mannerheimintien Lushissa Helsingissä. Jäsenillassa herkuteltiin ja tutustuttiin Lushin uusiin jätteettömiin tuotteisiin.
Helmikuun aikana pidettiin Jyväskylässä zero waste -henkinen nyyttäri-ilta ja Kuopiossa kokoontuminen. Lisäksi Tampereella järjestettiin uusien ilta sekä Luonnonsuojeluliitto Tampereella zero waste -ilta. Illan aikana Zero Waste Finlandin vapaaehtoiset kertoivat nollahukka-ajattelusta ja samalla opeteltiin taittelemaan sanomalehdistä biojätepusseja.
Maaliskuussa vietettiin #Muoviton maaliskuu -kampanjaa. Zero Waste Finlandin Instagramissa ja Facebookissa järjestettiin somekampanja, jossa jaettiin vinkkejä muovittomampaan elämään. Lisäksi maaliskuussa pidettiin tapaamiset Kuopiossa ja Turussa. Helsingissä järjestettiin Zero Waste Finland ry:n historian suurin tapahtuma, melkein tuhat henkilöä paikalle houkutellut vaatteidenvaihtotapahtuma Kalasataman Olohuoneessa. Vapaaehtoisemme tekivät ison työn saadessaan näin mittavan tapahtuman onnistumaan. Tapahtumassa oli mukana myös Kodin kestot ry, joka järjesti kestonenäliinojen ompelua ja Vantaan Energian roskapoliisi, joka neuvoi lajittelussa ja vastaili kierrättämiseen liittyviin kysymyksiin.
Maaliskuun kampanjakuukauden lopussa järjestimme Espoossa Sellon kirjastossa keskustelutilaisuuden muovista. Illan teemoihin johdattelivat yhdistyksemme puheenjohtaja Susanna Luukinen ja Mari Granström, joka on biomateriaalien ja kiertotalouden asiantuntija ja Muovipussiton Kerava -projektin perustaja. Heidän lisäkseen paneelikeskustelussa oli mukana kiertotalouden ja kestävän kehityksen asiantuntija, From Waste to Taste ry:n hallituksen puheenjohtajana toiminut Johanna Kohvakka. Keskustelua veti yhdistyksemme varapuheenjohtaja Helena Marttila. Muoviton maaliskuu -kampanjan aikana saimme Facebook-sivullemme 469 uutta tykkääjää ja Instagram-tilillemme 1 161 uutta seuraajaa.
Huhtikuun alussa Kuopion zero waste -vapaaehtoiset kävivät tutustumassa Kuopion jätekeskukseen Jätekukkoon. Helsingissä osallistuttiin Ilmastomarssille, jossa oli yhteensä 10-20 000 osallistujaa. Helsingissä yhdistyksen jäsenet saivat myös kutsun Lushin Arvoja ja aktivismia -iltaan. Pidimme tapahtumassa esittelypöytää ja keskustelimme useiden kiinnostuneiden kanssa jätteettömistä vaihtoehtoista ja kestotuotteista. Saimme annettua monelle uusia ideoita ja lupauksia siirtyä käyttämään uusia kestotuotteita. Huhtikuussa Finlands svenska Marthaförbundin ja Dodon kanssa yhteistyössä järjestetty kestotuotteiden ompelutyöpaja Oodissa houkutteli paikalle tekemään omia kestotuotteita.
Turussa järjestettiin muoviaiheinen keskustelutilaisuus Turun Eläinoikeuskeskuksessa. Keskustelun alustivat Liisa Maanpää, biologian ja ympäristötieteiden opiskelija ja zero waste -aktiivi sekä Hanna Haaksi Pidä Saaristo Siistinä ry:stä. Alustusten jälkeen tapahtumassa keskusteltiin muovin käytön vähentämisestä ja muovin käytön hyödyistä ja haitoista.
Huhti-toukokuun vaihteessa juhlitaan vappua ja Helsingissä varapuheenjohtajamme lähti drag-hahmo Fridan kanssa keräämään roksia ja juttelemaan ihmisten kanssa roskista. Jyväskylässä toukokuu käynnistyi vapun jälkeisellä siivoustempauksella. Toukokuun alussa Zero Waste Finland ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaanpiirin Kohtuusklubi järjestivät yhteisen vierailupäivän Keravalle. Pääsimme tutustumaan Jalotuksen monipuoliseen toimintaan kevättapahtuman yhteydessä. Toukokuun viides päivä järjestettiin vapaaehtoisemme Anna Tuomisen ideoimana tumppitalkoot, johon pystyi osallistumaan kuka tahansa missä tahansa. Samana päivänä jäsenet juhlistivat Zero Waste Finland ry:n 1-vuotissyntymäpäivää hävikkibrunssilla hävikkiruokaravintola Loopissa. Lisäksi Kuopiossa järjestettiin rantaroskataloot ja Turussa kokoonnuttiin zero waste -piknikille. Helsingissä aloitettiin zero waste -syyskuun suunnittelu toukokuun lopussa. Toisten tumppitalkoiden aika oli toukokuun lopussa.
Kesäkuussa pidettiin zero waste piknikit Helsingissä, Kuopiossa ja Tampereella. Lisäksi Helsingissä jatkettiin Zero Waste Syyskuun suunnittelua kesäkuun lopussa.
Tapahtumissa tavoittamiemme ihmisten lisäksi olemme käyneet erilaisissa tapahtumissa puhumassa ja olemme saaneet paljon mediahuomiota. Puheenjohtajaamme Susannaa haastateltiin YLE:n nettijuttuun ja Tutka.pron nettireportaasiin tammikuussa, Apu-lehden nettijuttuun maaliskuussa, YLE Radio Suomen ohjelmaan toukokuun alussa ja MeNaiset-verkkolehden juttuun kesäkuussa. Varapuheenjohtajamme Helena alusti keskustelua kestävästä elämäntavasta, jätteen vähentämisestä, sekä yksilön vaikuttamismahdollisuuksista Mothers In Business -minglessä Oodissa sekä oli pitämässä Booking.com:illa workshopia jätteettömyydestä. Lisäksi hän osallistui kesäkuun alussa sisustusiltamaan Keravalla. Helenaa on haastateltu Ilta-Sanomiin ja Anna-lehteen.
Tapahtumavastaavamme Krista kävi Kotkassa Kymenlaakson maaseutufoorumissa esittelemässä zero waste -elämäntapaa maaliskuussa. Myös viestintävastaavamme Emilia teki puhujakeikkoja maaliskuun aikana: hän kävi keskustelemassa zero wastesta ja muovista Suomen Luonnonsuojeluliiton Espoon jaostolle ja jakamassa zero waste -vinkkejä noin sadalle kirkkonummelaiskoululaiselle.
Haluamme kiittää kaikkia yhdistyksen jäseniä, vapaaehtoisia ja tapahtumien osallistujia. Olemme laittamassa aluilleen jotakin suurta, sillä jokainen muutos alkaa pienestä. Me olemme jo reilun vuoden aikana saaneet paljon aikaan. Odotamme innolla tulevia kuukausia ja vuosia jätteettömän elämäntavan parissa, inspiroiden uusia ihmisiä lähtemään mukaan elämäntapaamme!
Haluatko tulla mukaan toimintaan ja vaikuttamaan jätteettömämmän tulevaisuuden puolesta? Liity jäseneksi tai lähde mukaan vapaaehtoiseksi ja liity Facebook-ryhmäämme katsomaan, mitä kaikkea yhdistyksessä on suunnitteilla. Tervetuloa mukaan!
Vastaa