Miksi heitän ruokaa roskiin (ja miksi en)?

Minut tunnetaan hävikkiruoan pelastajana. Teen töitä sen eteen, ettei hävikkiä syntyisi kotona- Ruoan pelastaminen kuuluu myös työtehtäviini. Ystäväpiirissä minut tunnetaan murujen syöjänä, ravintolassa voit jakaa kanssani ruokia, joita et halua ja kekseliäästi löydän tapoja, miten ottaa loput mukaan. En ymmärrä, miksi syömäkelpoiset vihannesten ja hedelmien osat poistetaan niiden kuorimis- tai pilkkomisvaiheessa. Huonon näköisten, esimerkiksi salaatinlehtien tai jonkun muun, joukosta pystyn kärsivällisesti ja huolellisesti poimimaan vielä hyviä osia ja eriä.

Joka murun rakastamisen ja ruoan arvokkaana pitämisen ajatellaan yleensä johtuvan kasvatuksesta ja kodin esikuvista. Varmaan se on vaikuttava seikka. Uskon kuitenkin kokevani tämän oikeudenmukaiseksi asenteeksi suurelta osin siksi, että olen herkkä ihminen. Muistan 15-vuotiaana olleeni huolissani kakusta irronneen sokerin pudotessa maahan. Koin sen huolestuttavana hävikkinä, kun mieleeni tulivat heti nälästä kärsivät ihmiset Afrikassa.  

Silti minun ostamani tai muuten kotiini tuotu ruoka saattaa päätyä biojäteastiaan.  Toisin sanoen minäkin joskus heitän ruokaa roskiin. Minulla syntyy ruokahävikkiä, vaikka en haluaisi tuottaa sitä.

Ruoan tuotannossa käytetään valtavan määrän luonnon resursseja – maata, vettä ja energiaa.  Tämä ihmisten toiminta haastaa maan kestävyyttä. Hävikin tuottaminen tuntuu turhalta, epäloogiselta ja kalliilta. Se kasvattaa hukkaan menoa jo ennestään valtavan resurssien käytön ohella.  Hävikkiä syntyy useimmiten meille näkymättömissä ruokaketjun vaiheissa, mutta myös huomattavan paljon juuri kotitalouksissa.

Muutoksen tekeminen edellyttää sitä, että tunnistetaan totuus ja todetaan, että se on ongelma. Mitä minulla sitten tapahtuu kaupan ja kodin välillä? Entä kaapin ja biojäteastian välillä? Olen tehnyt itselleni listan syistä, miksi minulta joskus päätyy ruokaa roskiin.

  • Ostokset unohtuu kassin pohjalle ja ruoat ehtivät vanheta. Varsinkin jos kyseessä on satunnainen ostos, jonka teen rutiiniostosten lisäksi.
  • Eksoottiset tai muuten tuntemattomat ruoat, joiden käsittelystä ei ole kokemusta, mikä on syötävää ja minkälaisena ruoka on kypsä ja maukas.
  •  Ennakkoluuloja koskien sitä mikä on syötävää esimerkiksi raakana. Pitkään ajattelin, että esimerkiksi kesäkurpitsaa eikä kukkakaalia saa syödä juuri raakana, eikä sen vihreät lehdet ovat mukaisia.
  • En noudattanut valmistusohjetta tarpeeksi hyvin ja lopputulos ei ole syötävää tai pitkään säilyvää.
  • Muutokset rutiinissa. Ennen vegaanisempaan ruokavalioon siirtymistäni söin ruohosipulia tuorejuuston kera, mutta nyt tuolle sopivaa kaveria ei löytyy enää jääkaapistani, huolimatta siitä kuinka pitkään odotan.
  • Pieni määrä esim. yrttejä, jotka ei sovi muihin aterioihin kun sen päivän ateriaan.
  • Liian innokkaasti ostettu liian paljon hävikkiruokahyllyltä, kun yritän pelastaa enemmän kuin itse pystyn syömään.
  • Jääkaapin nurkkaan unohdettu ruoka, varsinkin silloin kun jääkaappi on muuten hyvin täynnä tarvikkeita.
  • Äkkiä muuttuneet suunnitelmat: kun jääkaapissa on tuoreita salaatteja ja etukäteen valmistettua ruokaa, joka kerran on jo otettu pakastimesta.
  • Epäterveellinen tai huonoa tekevä, eli paljon lisäaineita, sokeria tai huonoa rasvaa sisältävä ruoka, josta loppuvaiheessa ajattelen, ettei sellaista pitäisi valmistaa olenkaan.

Kun tutkin tätä asiaa, pystyn heti löytämään ratkaisuja osaan listan kohdista. Uusien säilytystapojen käyttöönotto auttaa pelastamaan pieniä määriä ruokaa. Tutkimukseni jälkeen tajusin, että yleisin syy hävikin syntymiseen on kiire. Ei ole aikaa miettiä mitä voisi tehdä tuolle, joka jäi leikkuulaudalle, tai purkin pohjalle, tai huonommassa kunnossa oleville vihanneksille, tai sopeutua äkillisiin suunnitelman muutoksiin. Rutiinit useimmiten auttavat hallitsemaan ostoksia ja laittamaan ruokaa kestävästi. Mutta kuten huomasin, liian jäykät rutiinit kuitenkin häiritsevät sitä.

Toinen ja paljon syvempi syy olisi ajatella, että olen ainoa, joka tekee näin. Ei sillä ole merkitystä, että yritän pelastaa ruokaa, kun valtavirta toimii toisin. Kulttuurissamme pienestäkin ruoan määrästä huolehtiminen ei ole kovin näkyvää. Se, mikä vaikuttaa yhdelle ihmiselle pieneltä määrältä silmien edessä, moninkertaistuu ja luo merkittävän ison määrän. `Vain` noin 20-25 kg per henkilö ruokahävikkiä kotitalouksissa vuodessa tarkoittaa miljoonia kiloja hävikkiä koko maassa.

Jos osaisin piirtää, tekisin sarjakuvan.  Piirtäisin yhteen kuvaan ison kasan meloonia ja laittaisin kysymyksen, onko tämä paljon vai ei mitään?  Useimmissa toisissa kuvissa henkilö ottaa vaan yhden, kokee sen vähäisenä ja laittaa roskiin. Viimeisessa kuvassa tila olisi tyhjä. Loppuun tulisi kysymys: onko tästä otettu paljon vai vain vähän? Oma kotitalous on se `oma pelto` – lähialue, mihin voi pyrkiä vaikuttamaan.

Alina Starzak

Alina on Zero Waste Finland ry:n hallituksen jäsen


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *