Zero Waste Finland ry toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksen toiminnan ytimessä ovatkin aktiivinen hallitus ja joukko innokkaita jäseniä. Tässä siis esittelyssä vuoden 2021 hallitus. Kuuden varsinaisen jäsenen lisäksi hallituksessa on kaksi varajäsentä.
Kai
”Olen hallituksen tamperelainen vahvistus ja jatkan kolmantena hallitusvuotenani yhdistyksen paikalliskoordinaattorina. Kaudelle 2022 otin vuorostani vastaan myös yhdistyksen puheenjohtajan pestin.
Sydämeni sykkii ruohonjuuritason toiminnalle, ja itseäni kaikenlaisessa yhdistystoiminnassa eniten kiinnostaa jäsenten osallistaminen sekä yhdenvertaisuuden edistäminen. Haluan omalta osaltani purkaa zero-waste liikkeestä monelle muodostunutta ”keskiluokkaista” vaikutelmaa kannustamalla yhteisölliseen DIY-henkeen. Zero wastea -tavoitteleva elämäntapa on nykyisessä kapitalistisessa kulutus-yhteiskunnassa yksilön henkilökohtaista kapinaa ylikulutusta vastaan, sekä luovien ratkaisujen etsimistä ja niiden edistämistä koko yhteiskunnassa lyhytkatseisen voitontavoittelun sijaan. Lyhyesti, zero waste on kriittistä ajattelua ja sitä voi harjoittaa jokainen yhteiskuntaluokasta ja tulotasosta riippumatta.
Toivon että yhdistyksenä voimme tarjota jäsenistölle yhteisen foorumin, jonka kautta jokainen voi löytää sen oman tapansa ottaa osaa, vaikuttaa sekä löytää vertaistukea. Etenkin haastavina aikoina on todella tärkeää keskustella, jakaa ajatuksia sekä inspiroitua.”
Kaisa
”Olen Kaisa ja toimin tänä vuonna yhdistyksen varapuheenjohtajana. Tämä on toinen vuoteni hallituksessa ja odotan innolla mitä uusi vastuualue tuo tullessaan! Minua kiinnostaa kaikki ympäristöystävällisen elämäntavan osa-alueet ja yritän itse elää mahdollisimman ekologisesti.
Kiinnostuin zero wastesta vuonna 2018, ja minulle on tärkeää se, ettei kyse ole pelkästään roskista, vaan kokonaisvaltaisesti kestävään elämään pyrkimisestä ja kulutuksen vähentämisestä. Haluan olla aktiivisesti mukana yhdistyksessä, jotta voin levittää tietoa kestävästä elämästä, hillitä ilmastonmuutosta ja vaikuttaa enemmän myös yhteiskunnallisesti. Toivon, että tämä vuosi tuo mukanaan enemmän kohtaamisia ja tapahtumia.
Jaan omaa arkeani ja vinkkejä ekotekoihin blogissani ja Instagramissa nimellä @yksiekotekoblog”
Alina
“Terve! Olen Alina, 54 vuotta täyttänyt Suomessa helsinkiläinen, vaikka juuri nyt asustelen Vantaalla. Zero Waste yhdistyksen toimintaan tutustuin kotimaassani Puolassa. Pääsin asumaan Suomeen unelmoiden yhteistyöstä vastaavan yhdistyksen kanssa ja tulin sen mukaan heti kun oli mahdollista. Harjoittelin eri ammattia urani aikana, joista merkityksellisimmät olivat opettajan tehtävät ja taloushallinnon piirissä työskentely. Talouden näkökulmat kiinnostavat mua ja minussa piilee sisäinen opettaja. Ennen kaikkea ammatin valintani hallitsevat arvoni, joista tasapaino luonnon ja ihmisten välillä on se tärkein ja suurin. Tällä hetkellä olen työkokeilussa Kierrätyskeskuksessa, mitä tuntuu parhaimmalta paikalta minulle.
Zero Waste ajattelutapa on jo hyvin juurtunut minun arkeen ja pidän itseselvänä sen, että dedö tehdään kotona ja kotihoidossa käytetään puhdistusaineita ilman synteettisiä tensidiä, eikä heitän roskiin mitään, mikä olisi vielä korjattava ja/tai käyttökelpoinen.
Yhdistyksessä olen kokeilut erilaisia tehtäviä, puhuen, kirjoittaen, osallistuen tapahtumiin. Pitkään erityiskiinnostuksena minulla oli hävikkiruoan vähentäminen. Tiedon jakaminen ja kestävämpien ratkaisujen edistäminen siis kiinnostaa. Haluan vaikuttaa! Tänä vuonna toimin tämän lisäksi yhdistyksen taloushoitajana.”
Emilia
“Moi! Oon Emilia, 26-vuotias espoolainen. Yhdistyksessä oon ollut mukana alusta asti tekemässä viestintää, nettisivuja ja kaikenlaisia hallinnollisia juttuja. Aloin soveltamaan zero wastea omaan elämääni viitisen vuotta sitten. Olin ekat vuodet paljon innokkaampi sen kanssa, nyt se näkyy enemmän taka-alalla vakiintuneina tapoina.
Suomalaisessa zero wastessa mua kiinnostaa sen moninaisuus, ja haluan aina tuoda yhdistyksessä esiin, että zw-ihmisillä on erilaisia elämänvaiheita, elämäntyylejä, ja sitä että ihmisillä on erilaiset voimavarat sen soveltamiseen.
Vapaa-ajalla järjestelen ja sisustan kotia, rapsutan lemmikkirottia, neulon ja treenailen.”
Päivi
“Olen 50-vuotias oululaistunut savolainen. Töitä olen tehnyt terveydenhuoltoalalla pitkään ja viimeiset reilut 7 vuotta jätehuollossa. Kierrätys ja sen puutteet ovat tulleet siis työnkin kautta tutuksi.
Zero waste toiminnassa minua innostaa kestävä elämäntapa ja kulutuksen vähentäminen. En ole moneen vuoteen ostanut juuri mitään tavaraa/vaatetta uutena, mutta monessa muussa asiassa voin vielä paljon kehittyä kestävämmälle pohjalle, esim juustoa en ole vielä ruokavaliossani osannut korvata millään.
Yhdistyksen toimintaan tulin mukaan viime vuonna hallituksen varajäseneksi ja Oulun aluevastaavaksi.”
Julianna
“Olen hallituksen turkulainen vahvistus. Tänä ensimmäisenä hallitusvuotenani toimin Turun alueen paikallisvastaavana sekä ideoin verkkotapahtumia.
Zero Waste herätyksen koin vuonna 2017 osallistuessani muoviton maaliskuu haasteeseen ja sillä tiellä ollaan! Zero wastessa minua kiinnostavat erityisesti kysymykset yhdenvertaisuudesta sekä hävikkiruoan hyödyntäminen. Tämä elämäntyyli jaksaa aina yllättää uudestaan, aina oppii uutta! Yhdistän mielessäni zero wasten myös minimalismiin ja näen niiden tukevan toisiaan.”
Jarno
“Olen jokapaikanhöylä Kuopiosta, joka päätyi hallituksen varajäseneksi syyskokouksen yhteydessä, vaikka tekemistä on muutenkin. Onpahan nyt hallituksessa edustusta Itä-Suomestakin. Valmistun ammattikorkeakoulusta ympäristötekniikan insinööriksi, kunhan opinnäytetyö päättäisi valmistua. Zero waste-toiminta kiinnostaa minua siis myös ammatillisesti. Ploggaamalla hoidan muidenkin jätteitä omien vähäisten jätteiden lisäksi.
Yhdistyksen Kuopion paikallistoiminnan löysin jotenkin sattumalta ja vuottakaan en enää muista. Olen myös Suomen Punaisen Ristin Ilmastovaikuttajien toiminnassa mukana.”
Helena
”Olen yksi perustajajäsenistä ja toimin viidentenä vuotenani hallituksen varajäsenenä auttaen erityisesti byrokratiaan liittyvissä asioissa. Löysin zero wasten vuonna 2017 ja pyrin toteuttamaan sitä parhaani mukaan kolmen lapsen äitinä. Asun Espoossa ja teen päivätyötä lastensuojelussa. Yhdistystoiminnan ohella toimin aktiivisesti politiikassa.”
Vastaa