Tekijä: Zero Waste Finland ry

  • Tupakoinnin syvemmät syyt

    Tupakoinnin syvemmät syyt

    Tänään, 31.05. on kansainvälinen tupakaton päivä, ja vuoden 2021 teemana on “Commit to Quit” eli “Sitoudu lopettamaan”. Hyvä teema joka on kuitenkin sävyltään jo huomattavasti painostavampi kuin aiempien vuosien pääasiassa informatiivisuuteen painottaneet teemat, mikä kenties kuvaa hyvin tämän päivän asennetta tupakointia ja tupakoitsijoita kohtaan. Oman tarinansa jakaa Kai Lovi, yhdistyksen hallituksen jäsen. Mielestäni on haitallista…

  • Alikulutusmatkalla osa 7: Mitä vuoden mittainen alikulutusmatka opetti meille

    Alikulutusmatkalla osa 7: Mitä vuoden mittainen alikulutusmatka opetti meille

    Vuosi sitten lähdin perheeni kanssa alikulutusmatkalle tutkimaan, miten tavallinen espoolainen lapsiperhe voisi elää ekologisempaa elämää. Tarkastelin vuoden aikana kuluttamista, ruokaa, liikkumista ja asumista – toisin sanoen niitä palikoita, joista ihmisten hiilidioksidipäästöt pääsääntöisesti syntyvät. Olen oppinut hurjan paljon matkalla, joka oli haastavampi kuin kuvittelin. Tässä muutamia havaintojani matkan varrelta. 1. Ekologisten valintojen tulisi olla oletusarvo Ihmiset…

  • Vähemmän yllätysmunia, kiitos!

    Vähemmän yllätysmunia, kiitos!

    Ihanan värikkäät ja houkuttelevat yllätyssuklaamunat asetellaan kauppojen paraatipaikoille jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä. Moni aikuinen hidastaa kulkuaan yllätysmunahyllyn ohittaessaan ja lapsille munahyllyn tutkiminen lienee enemmän sääntö kuin poikkeus. Kauppareissun lopussa kassoilla odottaa valtavat keot värikkäitä foliomunia. Houkuttelevia herkkuja on vaikea ohittaa, kun parilla eurolla voi saada koko katraan tyytyväiseksi. ”No hyvä on, valitkaa mieleisenne munat…

  • Alikulutusmatkalla osa 5: Äiti millä tänään mennään?

    Alikulutusmatkalla osa 5: Äiti millä tänään mennään?

    Liikkuminen, kuten moni muukin asia, on koronapandemian takia murroksessa. Monen työmatkat ovat jääneet etätyöaikana minimiin ja ulkomaillekaan ei pääse lentämään. Lähimatkailu on ymmärrettävästi alkanut kiinnostaa uudella tavalla. Liikkumisen on syytäkin muuttua entisestä. Jotta pääsemme ilmastotavoitteisiin, vuonna 2045 Suomen liikenteen täytyy olla fossiilivapaata. Hallitusohjelmassa välietappina vuonna 2030 päästöjen pitää olla 50 % vuoden 2005 luvusta. Vaikka…

  • Zero Waste Finland ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään 22.11.2020

    Zero Waste Finland ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään 22.11.2020

    Kuluva vuosi lähenee loppuaan ja on aika suunnata katseet kohti Zero Waste Finland ry:n neljättä toimintavuotta. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 22.11.2020. Koronatilanteen vuoksi ensisijainen osallistumistapa on etäosallistuminen. Kokouksella on myös fyysinen tila Helsingissä. Tilaan päästetään rajattu määrä osallistujia (6 henkilöä). Mitä kokouksessa tapahtuu? Kokouksessa valitaan yhdistyksen vuoden 2021 puheenjohtaja ja muu hallitus, toiminnantarkastaja ja…

  • Zero Waste Syyskuu tulee taas

    Zero Waste Syyskuu -kampanja järjestetään tänä vuonna jo kolmatta kertaa. Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattanut kampanja herättää keskustelua kestävästä elämäntavasta ja kannustaa kaikki kokeilemaan jätteiden vähentämistä omassa arjessaan. Syyskuun aikana jätteiden vähentämistä käsitellään zero wasten lähtökohtana toimivan viiden K:n säännön kautta. Viisi K:ta ovat kieltäydy, karsi, käytä uudelleen, kierrätä ja kompostoi. Yhdessä ne muodostavat hierarkian, jonka…

  • Tampereen Vaatevaihtareissa tehtiin löytöjä ja taisteltiin pikamuotia vastaan

    Tampereen Vaatevaihtareissa tehtiin löytöjä ja taisteltiin pikamuotia vastaan

    Zero Waste Finland ry järjesti elokuun alussa vaatteidenvaihtotapahtuman Tampereella yhteistyössä Tampereen Ylioppilasteatterin kanssa. Kolmipäiväisessä tapahtumassa kävijöillä oli mahdollisuus lahjoittaa omia hyväkuntoisia vaatteitaan muille, sekä poimia mukaansa muiden tuomia vaatteita.  Vaatevaihtarit eivät ole Tampereella mikään uusi tuttavuus, sillä vastaavia tapahtumia on järjestetty Pirkanmaalla runsaasti viime vuosien aikana. Zero Waste Finland ry:n hallituksen jäsen ja Tampereen toiminnan…

  • Alikulutusmatkalla osa 4: Hyvä ruoka, paha ruoka, mikä ruoka?

    Alikulutusmatkalla osa 4: Hyvä ruoka, paha ruoka, mikä ruoka?

    Alkukesän aherrus puutarhassa tuotti tulosta. Mansikkasato ilahdutti lapsia pitkään, ja karviaisetkin ovat jo syötäviä. Omenapuiden hennot oksat kannattelevat useita isoja, mehukkaita hedelmiä. Oman pienen satomme kypsyessä olen pohtinut ruokaa – tai lähinnä miten haastavalta eettinen ja ympäristöystävällinen ruokailu voi tuntua. Ostaako lähiruokaa, luomuruokaa vai kausiruokaa? Mikä kala on hyvä kala? Onko lehmää ruokittu kotimaisella vai…

  • Puolityhjät kaapit kutsuvat uusia asioita elämään

    Puolityhjät kaapit kutsuvat uusia asioita elämään

    Olen Aino-Mari Kiianmies, Zero Waste Finlandin hallituksen jäsen, vastuualueenani yritysyhteistyö. Olen syntyjään Toholammilta, viettänyt lapsuuteni Kannuksessa ja muuttanut 17-vuotiaana opiskelemaan Rovaniemelle. Vanhempani ovat tykänneet samoilla luonnossa, joten hiihtoretket, marjametsät ja vaeltelu tulivat minulle tutuiksi jo pienenä. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin partiossa ja myöhemmin innostuin Maanpuolustusnaisten toiminnasta. Vielä lukioiässä haaveilin merikapteenin ammatista, mutta päädyin opiskelemaan lakia…

  • Alikulutusmatkalla osa 3: Vastuullista kuluttamista harjoittelemassa

    Alikulutusmatkalla osa 3: Vastuullista kuluttamista harjoittelemassa

    Viime viikon räntä- ja raekuurojen keskellä tunnelma on ollut välillä vähemmän keväinen, mutta valo ja pilkistelevä aurinko ovat silti saaneet sisäisen puutarhurini heräämään. Eikä nyt puhuta mistään talviunesta, sillä puutarhuri on uinunut melko tiiviisti tähän kevääseen saakka. Lapsuuteni mummolan piha pullisteli omenapuita ja marjapensaita – kaikki herkut käden ulottuvilla. Tästä makoisasta muistosta inspiroituneena istutin pihaamme…