Mitä on zero waste?

Zero waste on ajattelutapa, joka kannustaa vähentämään jätettä ja tavoittelemaan elämäntapaa, josta jätettä ei synny. Jätteellä tarkoitetaan kaikkea, mitä ei voi kierrättää ja joka päätyy lopulta kaatopaikalle (Suomessa poltettavaksi). Ajattelu ulottuu kuitenkin myös kodin jäteastioiden ulkopuolelle ja kannustaa pohtimaan omaa vaikutustaan ympäristöön laajemmin.

Zero waste onkin keino yksinkertaistaa elämää, sanoa ei yltiöpäiselle kulutukselle, kantaa oma vastuunsa ja luoda kysyntää ympäristöystävällisemmille vaihtoehdoille. Suomessa zero wastesta on käytetty mm. sanaa nollahukka.

 

Mitä on zero waste?

Viiden K:n sääntö

Zero waste -ajattelua toteutetaan viiden K:n säännön mukaan. Säännöt ovat suomennos Bea Johnsonin viidestä R:stä.

1. Kieltäydy

Ensimmäinen (ja tärkein) ohjenuora kaikista on kieltäytyminen. Tämä kannustaa kysymään itseltään, onko jokin asia oikeasti tarpeellinen, ja näin vältetään jäte jo ennen kuin se syntyy. Kieltäytyminen koskee erityisesti kertakäyttömuoveja, mutta myös muita kertakäyttöasioita ja ylipäätään turhia hankintoja. Moni aloittaa kieltäytymällä muovikasseista, muovipulloista ja take away -kupeista.

2. Karsi

Jos kuluttamisesta ei voi kieltäytyä, sitä kannattaa pyrkiä karsimaan. Karsimisen voi ulottaa myös jo kotona oleviin tavaroihin: myymällä, lahjoittamalla ja kierrättämällä tarpeettomia asioita vapautuu tilaa ja voi tienata muutaman euronkin. Karsimisen jälkeen on helpompi kiinnittää huomiota kotiin tuleviin asioihin.

3. Käytä uudelleen (ja korjaa)

Karsimisen jälkeen käyttöön tulevia asioita ja esineitä kannattaa pyrkiä käyttämään uudelleen mahdollisimman monta kertaa. Näin niiden elinikä voi pidentyä huomattavasti. Tähän kategoriaan kuuluu myös kestovaihtoehtoihin vaihtaminen: esimerkiksi joka kauppareissulla ostettavan muovikassin vaihtaminen kestokassiin, oma eväsrasia, kuukuppi, kestotalouspaperit tai kestovanulaput.

Yleisesti ajateltuna zero wasten tavoitteena on nimenomaan yksinkertaistaa elämää ja säästää aikaa - tarkoitus ei ole luopua asioista, jotka ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä, vaan käyttää ne loppuun asti.

4. Kierrätä

Nykyisen kierrätyskeskeisen ajattelumallin sijaan zero wastessa vasta kieltäytymisen, karsimisen ja uudelleenkäyttämisen jälkeen tulee kierrättämisen vuoro.

5. Kompostoi

Kaikki muu olisi tarkoitus kompostoida. Kompostista saatua multaa voi käyttää omassa puutarhassa tai vaikka huonekasveihin, ja näin ravinteet palaavat takaisin kiertokulkuun.

Viiden kohdan listaksi lueteltuna zero waste kuulostaa todella yksinkertaiselta, mutta kaikkea ei kannata lähteä tekemään kerralla. Pienistä jutuista on hyvä aloittaa - kieltäytyen vaikka kertakäyttöisistä muovipulloista ja muovikasseista.

sylvie-tittel-743127-unsplash

Zero Waste Finland ry

Keväällä 2018 perustettu Zero Waste Finland ry on Suomen ensimmäinen zero waste -yhdistys. Tavoitteenamme on tehdä kestävästä elämäntavasta valtavirtaa ja edistää zero waste -toimintaa Suomessa. Järjestämme esimerkiksi tapaamisia ja tapahtumia, teemme yhteistyötä samaa aatetta edistävien toimijoiden kanssa ja otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja rakenteiden kehittämiseen.